Keväällä 2019 päätimme vaimoni kanssa, että toteutamme pitkäaikaisen unelmamme asua vähän aikaa ulkomailla. Olimme aiemmin keskustelleet siitä, että Saksa olisi mielenkiintoinen, olimme käyneet mm. Münchenissa useita kertoja ja kulttuuri, ilmasto ja pieni karttunut kielitaito puolsivat ideaa.

Sitten kuitenkin 2019 Helmikuussa päädyimme Calahondaan Costa del Solille, en enää edes muista miksi, mutta löysimme sieltä kivan AirBnb-asunnon ja ajattelimme lähteä viettämään isyyslomaani kahden pienen lapsemme kanssa. Varasimme 3 viikon reissun ja ihastuimme alueeseen, rantaan, säähän sekä kulttuuriin, joka tuohon aikaan vuodesta ei ollut niin turistivoittoinen. Tein osan ajasta töitä ja siinä samalla totesimme, että mm. internetyhteydet ovat vähintäänkin yhtä hyvät kuin kotona Suomessa, joten ei siis ollut pelkoa siitä, että jäisi teknisistä asioista kiinni pidempikään vierailu.

Tuolta reissulta jäi paljon muistoja, muutama sairaalareissu ja uusia ystäviä – yhdessä kaikesta selvittiin ja palattuamme takaisin Suomeen alkoi veri vetää nopeastikin takaisin, vaimollani oli hoitovapaata, itselläni it-alan yritys, josta nyt 2021 tiedetään, että sitä on pakkokin pystyä johtamaan etänä. Teimme päätöksen kokeilla ja lähteä Syyskuusta 2019 Toukokuun loppuun 2020 kestävälle reissulle.

Etsimme kuumeisesti asuntoa Marbella – La Cala de Mijas -alueelta ja välillä tuskastuimmekin, kun toukokuussa välittäjiä ei kiinnostanut palvella asiakasta, joka etsi asuntoa vasta Syyskuulle. Tähän oli syynä moniakin asioita, mutta käytännössä Espanjalaiseen tapaan oli täysin mahdotonta myydä niin pitkälle etukäteen mitään, koska vapautumisista ei vaan voinut tietää.

Lopulta vaimoni bongasi idealista.es -sivustolta kohteen, jolla oli yksityinen vuokranantaja, listauksessa oli mainittu vuokra-ajaksi Syyskuu-Kesäkuu, joten innostuimme heti ottamaan yhteyttä. Olimme kovin skeptisiä, koska meidät oli peloteltu eri kanavissa siitä, miten paljon asuntohommissa huijataan turisteja. Sattumien kautta olin tutustunut samaan aikaan nykyiseen ystävääni Petri Fagerströmiin, jonka perhe asui Fuengirolassa ja joka kertoi, että voi auttaa asunnon oikeellisuuden varmistamisessa. Parilla puhelinsoitolla ja whatsapp-puhelulla homma olikin selvä ja meillä oli asunto varattuna! Löysimme todella kivan espanjalaisen urbanizaciónin ja hyvin tyypillisen 3 kerroksisen 3 makkarin asunnon läheltä rantaa. Lisäksi saimme vuokranantajan kautta myös netti-, vesi- ja sähköliittymät, joten muuttoon liittyen ei ollut tarvetta asioida viranomaisten kanssa juuri nimeksikään. Mahdollisimman helppo muutto siis luvassa.

Asuntomme Marbellassa. Erittäin kiva ja talvella kylmänkostea asunto. Kattoterassi.

Tämän sopimisen jälkeen meillä olikin kiire laittaa omakotitalomme Pirkkalassa vuokralle ja lopulta sitten löysimmekin kivan, alueelta omaa kotia etsivän perheen, jonka kanssa saimme sovittua kätevästi määräaikaisen vuokrasopparin. Suurin osa omista tavaroistamme laitettiin pihalla olevaan eristettyyn merikonttiin ja rakkaimmat esineet pakattiin Kia Optimaamme, jolla minun oli tuleva ajaa Marbellaan samalla kun muu perhe lentää Magalaan ja asettuu vähän etukäteen taloksi. Suunnitelmissamme ajattelin, että ajan Marbellaan n. 5 päivässä. Perhe asui muutaman yön ensin Fuengirolassa, koska vuokranantajamme ei ollutkaan täysin selvillä sisarustensa aikatauluista, jotka muuttuivat viime hetkellä vaikka meille oli luvattu muuttomahdollisuus jo ennen kuunvaihdetta.

Lopulta kaikki järjestyi yllättävänkin helposti, ennen matkaa vielä yritin käydä hommaamassa NIE:n (ulkomaalaisen henkilötunnus espanjassa) Espanjan Suomen suurlähetystöstä, mutta he käytännössä heittivät minut pihalle, koska syy hakemiseen etänä ei ollut riittävä. Ei sillä, että lähetystössä olisi kenelläkään silloin ollut parempaakaan tekemistä, mutta tämä oli ilmeisesti politiikka. Oletin keräämieni taustatietojen pohjalta nimittäin, että NIE olisi lähes välttämätön, jos meinaa asioida missään Espanjassa. Lopulta sitten kävikin niin, että emme hankkineet NIE:tä lainkaan, paperit olivat jo täytettynä, mutta Korona iski päälle niin nopeasti, että homma jäi tekemättä.


Mikko Sävilahti

Yrittäjä, DI, Isä, Aktiivinen liikkuja, digimies, remppamies ja kuntosaliharrastaja.